ja se lyhyt aika siinä välissä oli nuoruus

Musta tuntuu että nään elämää taas ihan pikkiriikkisen uudessa valossa.

Se, että sä oot kakskymmentä, on mahtavaa. Monille se tarkottaa, että nyt täytyy olla aikuismainen ja käyttäytyä viisaasti mutta mun mielestä kakskymmentä on siitä hyvä ikä että sä voit tehdä mitä ikinä haluat. Oikeesti. Tai totta kai voi tehdä mitä haluu ihan millon vaan mutta yleisesti ottaen kyllä kai 40-vuotiaan pitää osata näyttää kypsempää käyttäytymistä ja örveltäminen on vähän paheksuttavampaa siinä iässä, plus monilla on lapsia ja aika aika kortilla ja blah blah blah. Oon alkanu kokemaan uusia juttuja mun elämässä, hulluja nuoruusjuttuja ja kaikki tuntuu niin hyvältä. Saatan kuluttaa ehkä liian monta kymmentä puntaa kuukaudessa viiniin ja vodkasoodaan (tuplana tai ei) ja nukkua liian vähän viikonloppuisin. Käydä pubissa liian usein koska poketkin jo tunnistaa ja virnuilee ovella. 

On ihan okei, että sulle iskee niin hirvee vessahätä kotimatkalla että on vaan pakko käydä jossakin puskan takana tai vaikkei nyt oliskaan puskaa edes. Ettiä vaatteita aamulla toisen ihmisen lattialta tunnin yöunien jälkeen eikä tunnu missään. Käydä tindertreffeillä. Olla vastaamatta deittipyyntöihin sille yhdelle tyypille edellisviikonlopulta jos ei huvita. Pyyhkiä oksennuskokkareita kaverin poskilta paljain sormin koska paperi on loppu, koska niin hyvät ystävät tekee. Pussailla kavereita, tuntemattomia, ketä haluaa. Oksentaa yksin pöydässä viinisankoon ja ehkä vähän hävetä seuraavana aamuna, mutta myöhemmin kuulla että kaveri teki parin viikon kuluttua ihan samat ja sitten nauraa koko asialle.

On ihan okei, jos ei tee mitään näistä tai ei haluais edes. Mä oon niin onnellinen että oon Lontoossa. 

Mä oon myös niin onnellinen mun ystävistä, jolle voin kuudelta aamulla tekstata hullusta yöstä, eikä kukaan tuomitse. Sitä paitsi, onpahan sanottavaa päiväkirjalle, ja niitä juttuja vuodattaessa saattaa ehkä naurattaa ja miettiä että onko tää ees mun elämää. Ennen ajattelin kaikesta tollasesta että ääk kääk, onpa noloa ja typerää ja teinimäistä ja morkkistelin ja häpeilin, mutta sittemmin tajusin että oon ollut onnellisempi mun elämästä ja kaikista näistä jutuista kun koskaan aikasemmin ja päätin että tällänen on täysin okei. Miks mun täytyis lopettaa asioiden tekeminen joista saa nautintoa, ihan vaan koska oon nyt 2 vuotta 'liian vanha' sellaseen. Menkää ulos, puhukaa ihmisille, pussailkaa ja muuta, koko sydämenne kyllyydestä. Mä ainakin.

(En oo kirjottanut tänne aikoihin ja oon tainnut päättää että jään Lontooseen vielä ens vuoteen asti jos mahdollista. Ehkä. Pää on aika sumea mutta kevät tulee ja oon onnellinen.)