after all this time we're two in a million lights

Mä oon taas lontoossa. Ollut kolme viikkoa ja pari päivää ja perhe on ihan mukava ja paikka kiva mutta sattuu. Sattuu niin kovin paljon. 

Mun lempparipoika jäi Suomeen, vaihdettiin hyvästeiksi surullisia suudelmia joissa oli hitunen toivoa ja vuodatin niin monta kyyneltä viimeisenä iltana. Haaveilen vaan niistä turvallisista haleista ja siitä, kun toinen ottaa kädestä niin sydän pysähtyy sekunniksi ja maailmassa on taas kaikki kohdallaan. Edes vähän aikaa.

Täällä mulla ei ole enää kavereita ja uusien etsiminen on ihan oikeasti rankkaa. Teen 11-tuntisia työpäiviä ja itken iltaisin itseni uneen. Ikävästä ja henkisestä & fyysisestä väsymyksestä. Odotan lasten koulujen alkamista syyskuussa ja että nään mun lempihymyn ja saan lomittaa mun sormet toisen omiin. Ehkä silloin oon taas kokonainen.

Oon niin rikki enkä tiedä mitä ajatella tai missä pitäis olla.

taas seuraava kesä.

Avasin tässä blogissa tämän kirjotuskentän viimeks kolme kuukautta sitten.

Se on paljon aikaa. Paljon, niin paljon, on tapahtunut ja olen kokenut kaikenlaista tällä välillä. Olen edelleen Lontoossa, itseasiassa jäämässä vielä vuodeksi mutten tähän samaan perheeseen.

Jossain niiden tylsän tavallisten arkipäivien ja viinin humalluttamien viikonloppuöiden välissä oon tajunnut, ettei Suomi tarjoa mulle tällä hetkellä sitä mitä haluan ja on mahtavaa mennä sinne kuukaudeksi, koska tiedän että pääsen takaisin toiseen kotiin. Luin ekaa kertaa aikoihin mun vanhoja postauksia Lontoo-ajalta ja muistin ne kutkuttavat onnentunteet jotka sillon myllersi, kaikki oli vielä niin jännittävää ja Lontoo ihan uudenkarhea. Paljon on muuttunut, mutta Lontoo on silti rakkaus. Kolmessa kuukaudessa olen ollut onneni kukkuloilla, mun sydämeen on ehkä vähän sattunut ja on tuntunut ettei itsensä likoon laittaminen tuota mitään hyvää ja on ärsyttänyt. Odotan että pääsen kotiin ja nään mun eläimet ja ihanimmat, pääsen elämään ja hengittämään Suomen kesää. Makaamaan isän riippukeinuun omenapuiden väliin ja samalla lämmin kesätuuli heiluttaa hellästi hiuksia. 

Pisamat on taas vahvistunut ja niiden määrä kolminkertaistunut, se on selvä kesän merkki.

Tasan yhdeksän kuukautta sitten tulin uutena tähän perheeseen

 ja nyt on alle kaksi viikkoa jäljellä.

ja se lyhyt aika siinä välissä oli nuoruus

Musta tuntuu että nään elämää taas ihan pikkiriikkisen uudessa valossa.

Se, että sä oot kakskymmentä, on mahtavaa. Monille se tarkottaa, että nyt täytyy olla aikuismainen ja käyttäytyä viisaasti mutta mun mielestä kakskymmentä on siitä hyvä ikä että sä voit tehdä mitä ikinä haluat. Oikeesti. Tai totta kai voi tehdä mitä haluu ihan millon vaan mutta yleisesti ottaen kyllä kai 40-vuotiaan pitää osata näyttää kypsempää käyttäytymistä ja örveltäminen on vähän paheksuttavampaa siinä iässä, plus monilla on lapsia ja aika aika kortilla ja blah blah blah. Oon alkanu kokemaan uusia juttuja mun elämässä, hulluja nuoruusjuttuja ja kaikki tuntuu niin hyvältä. Saatan kuluttaa ehkä liian monta kymmentä puntaa kuukaudessa viiniin ja vodkasoodaan (tuplana tai ei) ja nukkua liian vähän viikonloppuisin. Käydä pubissa liian usein koska poketkin jo tunnistaa ja virnuilee ovella. 

On ihan okei, että sulle iskee niin hirvee vessahätä kotimatkalla että on vaan pakko käydä jossakin puskan takana tai vaikkei nyt oliskaan puskaa edes. Ettiä vaatteita aamulla toisen ihmisen lattialta tunnin yöunien jälkeen eikä tunnu missään. Käydä tindertreffeillä. Olla vastaamatta deittipyyntöihin sille yhdelle tyypille edellisviikonlopulta jos ei huvita. Pyyhkiä oksennuskokkareita kaverin poskilta paljain sormin koska paperi on loppu, koska niin hyvät ystävät tekee. Pussailla kavereita, tuntemattomia, ketä haluaa. Oksentaa yksin pöydässä viinisankoon ja ehkä vähän hävetä seuraavana aamuna, mutta myöhemmin kuulla että kaveri teki parin viikon kuluttua ihan samat ja sitten nauraa koko asialle.

On ihan okei, jos ei tee mitään näistä tai ei haluais edes. Mä oon niin onnellinen että oon Lontoossa. 

Mä oon myös niin onnellinen mun ystävistä, jolle voin kuudelta aamulla tekstata hullusta yöstä, eikä kukaan tuomitse. Sitä paitsi, onpahan sanottavaa päiväkirjalle, ja niitä juttuja vuodattaessa saattaa ehkä naurattaa ja miettiä että onko tää ees mun elämää. Ennen ajattelin kaikesta tollasesta että ääk kääk, onpa noloa ja typerää ja teinimäistä ja morkkistelin ja häpeilin, mutta sittemmin tajusin että oon ollut onnellisempi mun elämästä ja kaikista näistä jutuista kun koskaan aikasemmin ja päätin että tällänen on täysin okei. Miks mun täytyis lopettaa asioiden tekeminen joista saa nautintoa, ihan vaan koska oon nyt 2 vuotta 'liian vanha' sellaseen. Menkää ulos, puhukaa ihmisille, pussailkaa ja muuta, koko sydämenne kyllyydestä. Mä ainakin.

(En oo kirjottanut tänne aikoihin ja oon tainnut päättää että jään Lontooseen vielä ens vuoteen asti jos mahdollista. Ehkä. Pää on aika sumea mutta kevät tulee ja oon onnellinen.) 

this city

mun lempparikuvia lontoo-ajalta vaikka jotku näyttääkin tylsiltä mustavalkosina.

täällä on tapahtunu aika uskomattoman hienoja juttuja, vaikka välillä arki junnaa paikallaan ja tylsistyttää tää sama shitti, mutta at the end of the day - tää on ollu elämäni parasta aikaa tähän mennessä. Ja paljon on vielä edessäkin. Ootan niitä lämpimiä iltoja kun päästään pussiviineille meijän perus spottiin ja toivottavasti puistoihin (vaikka täällä ei saa julkisesti juoda sakkojen uhalla...), sillon aina tapahtuu hulvattomimpia asioita mutta eipä niiltä hulluilta jutuilta näin talvellakaan oo säästytty. 

En edes muista kaikkea mut onneks oon pitänyt päiväkirjaa ja kun nään noi kuvat niin tulvii muistoja ja fiiliksiä mieleen aaltojen lailla. Voi mitä kaikkee sitä onkaan koettu.

kamala ajatus että tää aika kestää niin vähän aikaa, en halua suomeen pysyvästi.

mitä tapahtuu kello kuusi aamulla

taas yksi viikonloppu kääntyy uuteen viikkoon.

koska on täysin fine tulla baarista aamulla kotiin jalat rakoilla ja melkein nälkäkuoleman partaalla alkaa tehä ruokaa, ulkona linnut sirkuttaa. 

Kuinka täydellistä on asua Lontoossa ja syödä pizzaa (ja kalapuikkoja) keittiön lattialla yöppärissä kaverin kanssa - kuudelta aamulla. Ei voi sanoin kuvailla.

En oo ollenkaan valmis maanantaihin.