Se on paljon aikaa. Paljon, niin paljon, on tapahtunut ja olen kokenut kaikenlaista tällä välillä. Olen edelleen Lontoossa, itseasiassa jäämässä vielä vuodeksi mutten tähän samaan perheeseen.
Jossain niiden tylsän tavallisten arkipäivien ja viinin humalluttamien viikonloppuöiden välissä oon tajunnut, ettei Suomi tarjoa mulle tällä hetkellä sitä mitä haluan ja on mahtavaa mennä sinne kuukaudeksi, koska tiedän että pääsen takaisin toiseen kotiin. Luin ekaa kertaa aikoihin mun vanhoja postauksia Lontoo-ajalta ja muistin ne kutkuttavat onnentunteet jotka sillon myllersi, kaikki oli vielä niin jännittävää ja Lontoo ihan uudenkarhea. Paljon on muuttunut, mutta Lontoo on silti rakkaus. Kolmessa kuukaudessa olen ollut onneni kukkuloilla, mun sydämeen on ehkä vähän sattunut ja on tuntunut ettei itsensä likoon laittaminen tuota mitään hyvää ja on ärsyttänyt. Odotan että pääsen kotiin ja nään mun eläimet ja ihanimmat, pääsen elämään ja hengittämään Suomen kesää. Makaamaan isän riippukeinuun omenapuiden väliin ja samalla lämmin kesätuuli heiluttaa hellästi hiuksia.
Pisamat on taas vahvistunut ja niiden määrä kolminkertaistunut, se on selvä kesän merkki.
Tasan yhdeksän kuukautta sitten tulin uutena tähän perheeseen
ja nyt on alle kaksi viikkoa jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti